C. VALOKUVAT

Saamelaisen kulttuuriarkiston valokuva-aineistoista suurimman kokonaisuuden muodostaa dokumenttikuvien kokoelma. Dokumenttikuvat käsittävät ympäri saamenmaata kuvattuja otoksia, joista suurin osa on kuvattu tutkimusmatkojen yhteydessä 1970- ja 1980-luvuilla. Kuviin on taltioitu monipuolisesti Saamenmaan maisemia, rakennuksia, elinkeinoja, kodinaskareita sekä saamelaista vaatetusperinnettä ja muuta duodjia eli saamelaista käsityötä.

Kuvakokoelmia löytyy esimerkiksi Sakianseljän poroerotuksesta vuodelta 1975, Siikaselän vasanmerkityksestä vuodelta 1977 ja Raja-Joosepin kämpältä vuodelta 1979. Dokumenttikuvien luokkaan on kattavasti kuvattu ja arkistoitu myös saamelaismusiikin levynkansia.

Giellagas-kokoelma sisältää Giellagas-instituutin toimintaan liittyvää valokuvamateriaalia. Tallennettuna on esimerkiksi väitöstilaisuuksia ja muita merkkipäiviä, konferensseja, seminaareja, kansallispäivän viettoa ja matkakuvia opintomatkoilta. Oman kokonaisuutensa muodostavat myös saamelaiskulttuuritapahtumat Oulussa ja ympäri saamelaisaluetta.

Arkiston kuva-aineisto käsittää myös nelisenkymmentä painokuvaa 1700-luvulta. Pääosa on kehystettyjä kuparipiirroksia, lisäksi joukkoon kuuluu kehystettyjä värillisiä painotöitä, väripainokuvia, värillisiä kirjankuvia ja kivipiirroksia. Pääosa kuvista on julkaistu Johannes Schefferuksen Lapponia-teoksessa ja sen eri käännösversioissa. Osa piirroksista on laadittu vuosina 1798–1799 A.F. Skjöldebrandin ja italialaisen Giuseppe Acerbin matkalla Suomen kautta Nordkapiin. Skjöldebrandin piirtämät kuvat on julkaistu teoksessa Voyage pittoresque au Cap Nord (1801-1802).

Valokuvakokoelma:

C1. Dokumenttivalokuvat

C2. Giellagas-kokoelma

C3. Saamelaiskulttuuritapahtumat

 

Aineistojen käyttöehdot

Viimeksi päivitetty: 5.1.2017